Ohjelmisto

Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys

Valtameren äärellä ei tule ajatelleeksi muotoa, Agnes Martin huomauttaa.

Liike ja tyhjyys on Ami Karvosen, Kid Kokon ja Anna Mustosen yhdessä ajattelema, keskustelema, tanssima, esittämä ja kirjoittama esitys. Esityksessä on mukana valoteos, jonka on tehnyt Meri Ekola.

Esitys asettuu tyhjän, avaran, hämärän, väljän, vähäisen, ruudukoiden, onkaloiden, aavikoiden, yöllisten tähtitaivaiden, ein, uupumuksen, tekemättä jättämisen, jäähyväisten ja poistumisten alueille. Siinä tunnetaan kieltäytymisen tuntu, siitä avautuvan tilan laajuus. Siinä katsotaan rivien väliin jääviä alueita, fokuksen ulkopuolista avaruutta. Esiin piirtyy maisema, johon mahtua.

Esityksessä on ihmeen tuntua ja tavallisuuden tuntua.

HUOM. Esitys alkaa ulkona Fredrikintorilla Teatteri Takomon edessä. Tule paikalle noin viisi minuuttia ennen esityksen alkua. Aulatila ei ole käytössä ennen esitystä.

Kesto on noin 1h 40min, ei väliaikaa.

Sisältöhuomio: esityksessä on vilkkuvia valoja

 

Teksti, dramaturgia, koreografia ja esiintyminen: Ami Karvonen, Kid Kokko ja Anna Mustonen

Valoteos: Meri Ekola

Valokuva: Hertta Kiiski

Työharjoittelu: Iiris Miettinen

Tuotanto: Karvonen, Kokko ja Mustonen, Takomo, Helsingin Kaupunginteatterin Nykyesityksen näyttämö

Esitystä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Niilo Helanderin säätiö, Suomen Kulttuurirahasto.

Esitykset

Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys
30,50/15,50 €
Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys
30,50/15,50 €
Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys
30,50/15,50 €
Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys
30,50/15,50 €
Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys
30,50/15,50 €
Karvonen Kokko Mustonen: Liike ja tyhjyys
30,50/15,50 €

Tilaa Takomon uutiskirje

Teatteri Takomo lähettää satunnaisesti uutiskirjeitä. Emme spammaa.

Tietosuojaseloste